
Kolmekymppinen kolmen lapsen (pojat 04/02 ja 12/07, tyttö 07/06) äiti leipoo omaksi ilokseen. Tammikuussa 2009 uuden työn aloittaneena leivonta on jäänyt vähemmälle.
Marraskuun sly-paketissa sain ohjeen Aleksanterin leivoksista ja niitä lupasin synttäreilleni tehdä.

Ekaa kertaa näitä testasin ja hyviä olivat. Kiitos myös synttärikortista sly, siitä unohdin kuvan ottaa.
Eilen hain postista joulukuun sly-paketin. Teemana oli perinteinen joulu.

Paketti sisälsi:
Ihanaa joulunodotusta sinulle sly. Näitä kaikkia tarvitaan perinteisen joulun luomiseksi. Onneksi huomisen jälkeen on pieni joululoma, jotta valmistelut saadaan kunnolla käyntiin.
Tämä tullut jo aika päiviä sitten Namihiireltä Sveitsistä.

Aivan ihastuttavia suklaasiirtokuva-arkkeja. Iso kiitos siitä sinulle Nami-hiiri.
Tänään postista hain sly17 kierroksen ensimmäisen paketin.Teemana oli tällä kertaa lempiväri ja tämän hetkiset lempparini ovat valkoinen ja vaaleanpunainen. Kamera nyt tökkii, kun kuva niin epäselvä.

Vaaleanpunaisen paketin sisältö:
Iso kiitos sinulle sly, en ole aleksantereita koskaan tehnyt ja jo huomenna ajattelin niitä testata, kun keskiviikkona tulee mittariin jälleen yksi vuosi lisää. Oli oikein mieluinen paketti. Kortissa osuva teksti "Kun on pienet ilot, voi ilahtua useammin".
Aleksille Salama McQueen kakkua.

Musta tie Kick-patukkaa. En suosittele sitä päälle, koska kovettuu ja leikatessa kakku painuu muodottomaksi. Tosin näissä juhlissa hyvä, että kaikki vieraat yhtä aikaa paikalla, niin ei ehkä haitannut.

Auto vielä lähemmin, renkaat lytyssä...
Nyt viimein kaikki kakut päivitetty..
Ekaa kertaa testasin valmista kakkukuvaa.

Ihan hyvin onnistui, maku ei kummoinen. Kukatkin ostotavaraa (tai salaiselta leivontaystävältä).

Mariannesuklaajuustokakku Hello Kitty kuvioisella suklaareunuksella

Joulupiparitaikinasta sydämiä, joihin lisätty Hello Kitty suklaamuotilla Candy Meltsillä tehty kuva.
Kaikki Hello Kitty tarvikkeet Ullan Unelmasta.
llon nimipäiviä vietettiin lokakuussa.

Tarjolla oli keikautettu lohivoileipäkakku, pikkupitsoja

Täytekakkua, porkkanapiirakkaa, suklaajuustokakkua ja pipareita
Rakas mummoni menehtyi tänä syksynä 92 vuotiaana. Tein hänen muistotilaisuuteensa täytekakun.

Lukeminen oli hänen suuri intohimonsa, joten kakusta tietysti tuli kirjan mallinen.

Lempikukkia olivat vaaleanpunaiset ruusut.

Hän oli taitava piirtäjä. Tämä kuva on opettajan oppaan kansi vuodelta 1942 "Alakansakoulun kotiseutuopin käsikirja".
Olen aiemmin tehnyt kakun hänen 90 v syntymäpäiväjuhliinsa, jossa myös hänen piirtämänsä kuva.
Kummipoikani ja hänen siskonsa yhteissynttäreitä vietettiin lokakuussa.

Kirjakakkuun sain mukavasti yhdistettyä erilaiset aiheet. Kakun päällinen vaniljanmakuista massaa. Työkalut, ruusut ja nimet tehty silikonimuotilla.
Ilon 5-vuotis synttäreille tein Ariel kakun.

"Kakkunukkehan" minulla on, mutta otin Ariel-barbielta pään, jonka laitoin vaihdoin alkuperäisen pään tilalle. Pyrstö tehty marsipaanista. Simpukat tehty Candymeltsillä silikonimuotteihin. Aallot sokericremeä.

Ja kynttilöiden puhallus jälleen sujuu mainiosti.
Kesällä Ilo täytti viisi vuotta ja samana päivänä menimme salaa naimisiin. Tarjoilut olivat kyllä prinsessasynttäreille. Ja näköjään kuvia ei tullut suolaisista leivonnaisista juurikaan otettua, vaikka niitäkin teen aina useampaa sorttia.

Kinkku-metwurtsi-voileipäkakkua.

Pätkismuffinseja, nämä muffinsivuuat ovat tosi hyviä, ei tule rasva läpi.


Koristeltuja pipareita.

Tämä aiemmin postattu juustokakku.

Epäonnistuneita Macaronseja, maku tosin taivaallinen. Näiden teon haluaisin oppia.

Cookiepopseja.
Tähän reseptin sain joskus salaiselta leivontaystävältäni. Toista kertaa tätä kesällä tein.

On kyllä hyvää, mutta ilman koristeluja olisi tosi vaatimattoman näköinen. Pitkästä aikaa kuohukermaa käytin, ja vähän voiksi meni..
Ystäväni jääkiekkoileva poika pyysi suosikkijoukkueensa logolla kakkua.

Punainen mansikkamarsipaania, sininen värjättyä marsipaania.

Tässä Washington Capitals logo vielä lähemmin.
Rakastan näitä kylmäsavulohesta tehtyjä voileipäkakkuja.

Ohje hiukan muunneltuna kinuskikissalta.

Tomaattiruusu on mielestäni tosi näyttävä koriste ihan yksinäänkin. Tuorejuustopursotuksia ekaa kertaa tässä kokeilin.

Tässä sama kakku vähän pienemmin koristein.
Miehen mummo täytti kesällä upeat 90 vuotta, mutta eihalunnut viettää suurempia syntymäpäiväjuhlia.

Vietiin pieni mansikkakakku tuomisiksi.

Tasaista kermareunaa vaikea saada.
Tässä muutamia juustokakkuja joita olen tehnyt.

Tämä kahdensuklaa kakku taisi olla äitini 60 syntymäpäiville.

Tämän vein töihin kesäloman jälkeen. Päällä pähkinäsuklaaleviteen ja kermavaahdon yhdistelmää pursotettuna.

Mansikkavalkosuklaa-juustokakkua Toivon nimppareilta.

Tämä Ilon synttäreiltä kesältä. Tässä myös kahta suklaata, ensin mansikkainen valkosuklaatäyte ja hyydytyksen jälkeen tehty isommaksi pyöreä reunavuoka, jolla saatu kauttaaltaan valkoinen päällinen.

Kuva leikattuna jäi vähän suttuiseksi.

Omarsuklaajuustokakku omarkarkeista tehdyillä ruusuilla.
Serkkuni ylioppilasjuhliin tein ylioppilaslakkikakun. Ohje kinuskikissalta.
Päällä vaniljanmakuista kaulintamassaa, mustat osat Kick-patukkaa, lyyra pikeeristä.

Toinen kakku oli peruskermakakku. Häiritsevän kellertävää tuo Flora vispi.

Päällä koristeet viittamassa opiskelupaikan hakeminen arkkitehdiksi. Sinne serkkuni myös pääsikin, ensin vain armeija alta pois.
Erään äitini ystävän läksiäisiin tein kukkakori-kakut. Nämä siis toukokuun lopussa olleet.

Kukkia olisi saanut olla enemmäkin.

Toiveena oli vaaleanpunaista.

Tässä vielä lähemmin muutamia kukkia.