Sain tällä viikolla kaksi sly-kierrosten ns. uskollisuuspakettia, koska olen ollut mukana sly-kierroksilla jo 15 perättäistä kertaa, eikä loppua näy.. Oikeastaan salainen leivontaystävä, oli yksi syy blogin perustamiseen 2008. Kun ilmoittauduin sly5 kierrokselle, niin minulla ei ollut blogia. Mutta oikeastaan heti kypsyi ajatus perustaa blogi, jotta saisin päivitettyä kierroksen paketit itse ja hieman ennen blogini sitten alkoi. Usein kuitenkin tuntuu, ettei päivityksille ole aikaa, vaikka leivottua tulee viikottain ja olen aika fanaattinen juhlien järjestelijä omassa kotona. Kaikki nimpparitkin juhlitaan aikamoisin leipomuksin ja aina tykkään tehdä edes jotain uutta. Näistä paketeista iso kiitos nami-hiirelle, joka sly19 kierroksen emo.

Sveitsistä lähetetty paketti sisälsi:

  • Lindtin ohuita suklaita (vaikka juustokakkuun)
  • Kermakaramellirakeita (vaikka muffinseihin)
  • Muffinsirasiassa minttu-karkkeja (ihana rasia, uusiokäyttöön kun tyhjä)
  • Umbran lasinmerkkauslintuja (aivan upeita)
  • Muffinsien koristereunoja (uusi tuttavuus itselle, blogeissa olen nähnyt)
  • Ihana kesäinen kortti nami-hiireltä

Toinen paketti tuli Piironki nettikaupasta. Hain sen eilen postista. Eli aivan ihastuttava lasinen kerrosvati. Sopii varsin hyvin omaan makuuni.

Iso kiitos sinulle nami-hiiri ja mukana ollaan jatkossakin.